lauantai 8. maaliskuuta 2014

Kevätkuulumisia

Keväistä iltapäivää! Aurinko paistaa, kevät on tuloillaan ja kuviakin saa taas lisääntyneen valon ansiosta otettua. Sen kunniaksi saatte katsella tämänpäiväistä kuvaa nykyisin brunetesta Vilmasta hampaineen ja uusine hiuksineen. Nykyään minusta tuskin saa otettua kuvaa suu kiinni, niin tyytyväinen olen suoraksi oiottuun hammasrivistööni.

Hoitorintamalta sen verran uutisia, että minulle ollaan tekemässä toinen iensiirreleikkaus huhtikuussa. Ensimmäisestä iensiirteestäni tuli todella hieno. Se parani muutamien viikkojen kuluessa ja alkoi sulautua muiden ikenien joukkoon. Nykyisin tuskin huomaa, että mitään on tehtykään, ja mikä parasta, sain ikeneni takaisin. Muissakin alaetualueeni ikenissä on jonkin verran vetäytymää, joten vaikka siirre parantuessaan hieman kutistui eikä täyttä peittoa saatu, olen lopputulokseen todella tyytyväinen, sillä ien on nykyisin linjassa toisten ikenien kanssa. Hampaiden puhdistaminen käy nykyisin helposti, eikä vetäytynyt ien kipuile tai hammas vihlo. Seuraava iensiirteeni tehdään poskihampaan ikeneen, joten paikka on tällä kertaa hieman haastavampi. Saan kuitenkin suun avattua jo niin hyvin, että ongelmaa tulee tuskin olemaan.



Muuten elämä on melko lailla ennallaan: retentiovaihetta eletään, ja käyn edelleen oikojalla kontrolleissa parin kuukauden välein. Käytän edelleen prässikiskoa päivisin (myös tässä kuvassa) ja retentiolevyä öisin. Sen verran vapautusta retentiokojeiden käytöstä olen saanut, että iltaisin harrastusten ajan saan olla ilman mitään härveliä. Pelkään kuitenkin avopurennan uusiutumista sen verran paljon, että käytän mieluusti retentiokojeita vaikka hautaan saakka.

Olin tammikuussa Turun hammaslääkäripäivillä puhumassa ortognaattiskirurgisesta hoidosta potilaan näkökulmasta. Sain esityksestä todella hyvää palautetta ja olin varsin otettu, että hammaslääkäreitä kiinnosti kuulla myös potilaan näkökulma hoidosta. Omasta hoidostani minulla ei ole valittamista, mutta toivon, että esityksen myötä hammaslääkärit osaavat jatkossa entistä paremmin huomioida myös potilaan näkökulman. Myös vertaistuen merkitystä potilaalle olen pyrkinyt korostamaan, ja odotukseni ovat korkealla, että kyseistä toimintaa jatkossa kehitettäisiin myös täällä Turun suunnalla. Minuun saa edelleen ottaa yhteyttä, mikäli tuntuu, että haluaisi puhua jonkun kanssa hoidosta. Luen sähköpostia päivittäin, mutta vastaaminen valitettavasti useimmiten viivästyy arjen kiireiden vuoksi. Pyrin kuitenkin vastaamaan kaikkeen saamaani palautteeseen, vaikka sitten vähemmän tai enemmän myöhässä. Kiitos siis kaikille palautetta antaneille, olen viesteistänne kovin iloinen ja kiitollinen!

torstai 24. lokakuuta 2013

Iensiirre

Hyvää syksyä kaikille! Kuinka ollakaan, tässä sitä taas ollaan jääpussi leualla ja kolmen viikon sosedieetti edessä. Asiat eivät kuitenkaan ole niin pahasti kuin miltä kuulostaa. Minulle tehtiin tänään iensiirre eli pienimuotoinen leikkaus, jossa vetäytyneen ikeneni päälle siirrettiin kudosta kitalaesta. Ienkudokseni on ilmeisesti luonnostaan ohutta, ja oikomisen seurauksena osa ikenistäni on vetäytynyt entisestään, eniten toisessa alaetuhampaassa. Niinpä oikojani ohjasi minut parodontologille, iensairauksiin erikoistuneelle hammaslääkärille, joka katsoi tarpeelliseksi korjata pahimman ienvetäytymäni iensiirteellä.

Toimenpide kesti noin 1,5 tuntia, minkä ajan makasin leikkauspöydällä paikallispuudutuksessa. Leikkauksessa alahuulen huulijänne katkaistiin ja alaetuhampaan vetäytynyt ien valmisteltiin siirrettä varten, minkä jälkeen suulaesta otettiin palanen kudosta, joka siirrettiin vetäytyneen ikenen päälle ja ommeltiin kiinni. Nyt minulla on liuta pieniä tikkejä sekä kitalaessa että ikenessä. Tämä päivä pitäisi ottaa rennosti ja painaa leukaa jääpussilla, sillä siihen voi tulla kudosturvotusta sekä pieni mustelma. Seuraavat kolme viikkoa täytyy syödä pehmeää ruokaa, purskutella suuta aamuin illoin Paroexilla ja olla harjaamatta hampaita toimenpidealueelta. Ei paha rasti mielestäni, vaikkei soseruokaa varsinaisesti olekaan vielä tullut ikävä.

Muuten elämä rautojen poiston jälkeen on mennyt hienosti. Syöminen ja ylipäänsä eläminen ilman rautoja on ollut aikamoista luksusta, vaikka olenkin joutunut pitämään ympärivuorokautisesti hieman vaihdellen prässikiskoa ja retentiolevyä. Prässikisko on jonkinlaisesta muovista tehty läpinäkyvä purentakiskoa muistuttava härpäke, jonka on tarkoitus pitää hampaat paikallaan oikomisen jälkeen. Olen onnistunut kesälomalla rikkomaan jo yhden kappaleen sellaisia, mutta uuden valmistaminen sujui onneksi käden käänteessä jopa keskellä kesää. Retentiolevy on puolestaan järeämpi, kitalakea vasten lepäävä koje, jonka metallinen aisa tulee ylähampaiden eteen. Retentiolevy vaikuttaa hieman puheeseen, minkä vuoksi olen pitänyt sitä lähinnä kotona ollessani iltaisin ja öisin. Prässikisko on huomaamaton eikä vaikuta puheeseen, joten sitä käytän ihmisten kanssa asioidessani.

Nyt siirryn katsomaan telkkua ja painamaan leukaa jääpussilla. Tänään pitäisi kuulemma ottaa rauhallisesti. Postausideoita kyllä riittäisi, kunhan vain saisin jostain revittyä aikaa ja motivaatiota niiden toteuttamiseksi. Ehkä keväällä, kun valmistumisen paineet toivottavasti hellittävät. Enköhän kuitenkin saa jotain aikaiseksi ennen sitäkin.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Hyvästi, raudat!

Tänään, 5.6.2013, on (toivottavasti!) raudattoman loppuelämäni ensimmäinen päivä.

En muista, koska viimeksi olisin kokenut samanlaisen iloisen jälleennäkemisen kuin tänään nähdessäni hampaani ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen. Kiinteät kojeet (kaaret, braketit, renkaat, kaikki!) poistettiin, minkä jälkeen suuhygienisti rapsutteli viimeiset sementit ja muut ylimääräiset pois hampaistani ja vielä puhdisti ne. En muistanutkaan, että minulla oli sen kaiken metallin alla ihan esittelykelpoiset leegot. Muutama vanha, värjäytynyt paikka kojeiden alta paljastui muistuttamaan entisistä ajoista, mutta vaihdatan ne, kunhan saan aikaiseksi. Suuhygienisti kehotti varaamaan ajan omalle hammaslääkärille ihan tavalliseen hammastarkastukseen. En edes muista, koska viimeksi olisin sellaisessa käynyt. Ihan uskomatonta.

Irvistyshymy. Tsekatkaa tämä täydellinen purenta!
Perjantaina raahaan luuni jälleen suupoliklinikalle, jolloin saan retentiolangan sekä prässikiskon, jonkinlaisen läpinäkyvän akryylilevyn, ylläpitämään mahtavaa purentaani. Hampaisto palautuisi muuten entiseen kauheaan malliinsa ennen pitkää. Yleensä retentiolangat ja muut härpäkkeet tulisi laittaa seuraavana päivänä kojeiden poistosta, mutta tällä kertaa aikoja ei valitettavasti ollut mahdollista saada peräkkäisille päiville. Nyt siis sormet ja varpaat ristiin, etteivät hampaani tällä välin ehtisi palautua juurikaan. Ainakaan oikoja ei tuntunut olevan asiasta huolissaan. Haluaisin vain nyt suojella tätä upeaa uutta purentaani parhaani mukaan. Tuttavuutemme on ollut lyhyt, mutta sitäkin onnellisempi.

Kyllä nyt riemu repesi ihan tällaiseen kunnon virnistykseen asti. Tämän jälkeen minua ei sitten juuri suu kiinni enää näekään. Hymylihakset kramppaavat jo valmiiksi.
Ja nyt sitten vain kaupungille hymyilemään vastaantulijoille ja nauttimaan raudattomasta loppuelämästä. Aurinko paistaa ja Vilmalla on hampaat, jeee! Tämän monimutkaisempaan ajatteluun en nyt tässä onnen huumassani pysty, so long!

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kuinka selviytyä leukaleikkauksesta, osa 1

Tervehdys Sinulle, joka luet tätä. Saatat hyvin suurella todennäköisyydellä olla menossa leukaleikkaukseen tai ainakin harkita sitä, tai sitten olet jo käynyt läpi leukaoperaation. (Tai sitten et, ja luet blogiani jostain muusta syystä. Kerro toki lisää.) Koska oletan monen tätä blogia lukevan olevan (tulevia) leukapotilaita itsekin, ajattelin kasata pienen infopaketin siitä, millaista elämä välittömästi leukaleikkauksen jälkeen on, ja miten siihen kannattaa varautua.

Ortognaattinen leikkaus on paitsi iso leikkaus, se on myös psyykkisesti iso juttu. Leikkaus saattaa pyöriä mielessä jo useita kuukausia ennen itse leikkausta. Viimeistään, kun leikkauspäivä on lyöty lukkoon, alat todennäköisesti pohtia leikkausta ja jännittää. Mielessä alkaa pyöriä kysymyksiä: mitä, jos leikkaus ei menekään hyvin? Joudunko kärsimään kovista kivuista? Mitä, jos en enää koskaan olekaan ihmisen näköinen? Näihin kysymyksiin ei ole mahdollista vastata, sillä jokainen ihminen on yksilö, jokainen leikkaus on erilainen ja jokainen kokee leikkauksen omalla tavallaan. Sen sijaan varmaa on, että leikkaus jännittää aina. On epänormaalimpaa olla jännittämättä leikkausta kuin jännittää sitä. Jokaisen on selvittävä leikkauspaniikista omalla tavallaan. Joku haluaa haalia käsiinsä kaiken mahdollisen tiedon, kun taas joku toinen ei halua tietää leikkauksesta yhtään mitään. Tärkeintä on, että olet motivoitunut leikkaukseen. Tällöin on myös helppo asennoitua leikkaukseen siten, että lyhytaikainen epämukavuus leikkauksen jälkeen kuuluu asiaan, se ei kestä ikuisuuksia ja on välttämätöntä paremman purennan saavuttamiseksi.

Tästä...
Ennen leikkausta kannattaa liikkua paljon, lopettaa paranemista hidastava tupakointi, jos sellaista sattuu harrastamaan (helppohan minun on sanoa, kun en ole koskaan edes maistanut tupakkaa) ja ennen kaikkea syödä. Mielellään kaikkea hyvää mutta runsaasti pureskelemista vaativaa, sellaisia ruokia et nimittäin kykene vähään aikaan leikkauksen jälkeen syömään. (Omalla kohdallani tämä tarkoitti lähinnä pitsaa. Ehdin onneksi leikkausta edeltävänä päivänä "viimeisellä aterialla" syödä maailman parhaan sellaisen.) Suosittelen varsinkin runsaita ravintolaillallisia ennen leikkausta! Niihin on sallittua käyttää rahaa, koska leikkauksen jälkeen et tule ajattelemaankaan ravintolaruokailua moneen kuukauteen. Lisäksi suosittelen ottamaan omasta pärstästä runsaasti kuvia, sillä juuri sitä naamaa et tule leikkauksen jälkeen enää koskaan näkemään. Leikkauksen jälkeen naama muuttuu turvotuksen laskiessa joka päivä, etkä tule jonkin ajan kuluttua enää muistamaan tarkalleen, miltä se naama ennen leikkausta näyttikään. Kuvien vertailu saattaa yllättää!

...tähän! Helppo hymyillä, kun viimein pystyy.
Leikkauspäivän aamuna kannattaa ottaa rauhallisesti. Olin tuolloin itse enemmän huojentunut kuin ahdistunut, sillä kuukausien (jopa vuosien) pohdinta ja odotus oli vihdoin ohi. Silloin vasta tiesin, että nyt se tapahtuu: kirurgi ei ollut ajanut työmatkalla päin puuta, minä en ollut sairastunut mahatautiin eivätkä porat olleet loppuneet leikkaussalista. Sairaalaan lähtiessä päälle kannattaa pukea väljäkauluksinen tai edestä napitettava paita, sillä kotiin päästessäsi et halua alkaa askarrella kireää poolokaulusta kipeän ja turvonneen leuan yli. Leikkauksen jälkeen voimat ovat vähissä, etkä välttämättä heti jaksa lukea lehtiä tai käyttää tietokonetta. Suosittelen kuitenkin ottamaan mukaan jotain ajanvietettä, sillä parhaimmillaan kolme-neljäkin vuorokautta sairaalan seinien sisällä saattaa tuntua hieman pitkäveteiseltä. Mitään muuta erityistä sairaalaan pakattavaa en osaa nimetä. Ainakaan hammasharjaa ei kannata vaivautua ottamaan mukaan, sillä välittömästi leikkauksen jälkeen suusi aukeaa ehkä noin 3 mm, ja suun puhdistus hoidetaan pelkillä Corsodyl-purskutteluilla. Erityisesti naisille tyypilliseen tapaan ei kannata pakata mukaan "koko elämää": ainakaan itse en välittömästi leikkauksen jälkeen jaksanut kiinnostua oikein muusta kuin kipulääkkeestä, siitä että joku puhdistaisi sieraimeni ja että saisin nukuttua ja syötyä edes jotain.

Leikkauksen jälkeiset päivät sairaalassa on syytä ottaa levon kannalta. Sinulle on tehty iso leikkaus, ja olet menettänyt melko paljon verta. Kannattaa suosiolla hyväksyä se, että olet turvoksissa, kipeä, voipunut ja mahdollisesti jopa hieman ahdistunut. Kukaan ei odota, että olisit reipas tai pirteä. Kannattaa tukeutua hoitajiin ja pyytää rohkeasti jääpusseja vaikka tunnin välein tarpeen niin vaatiessa. Yläleuan leikkauksen jälkeen nenästä vuotelee verta vähän väliä, ja sieraimet täyttyvät hyytyneestä verestä. Leikkauksen jälkeen on kiellettyä niistää, joten kannattaa pyytää hoitajia puhdistamaan sieraimet hellävaraisesti keittosuolalla ja pumpulitikuilla. Hoitajilta saa myös Nasolinia, jota leikkauksen jälkeen on sallittua käyttää. Suosittelen lämpimästi hankkimaan sitä myös kotiin leikkauksen jälkeen. Huulet halkeilevat turvotuksen vuoksi, joten niitä kannattaa rasvata ahkerasti huulirasvalla tai Bepanthenilla. Mitä isompi kerros, sen parempi. Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että leukapotilaan paras kaveri on hyvä hoitaja. Heidän työnsä on hoitaa sinua, joten älä pelkää vaivata heitä mitättömiltäkään tuntuvien asioiden takia. Meille nuorille ja terveille ihmisille voi tuntua vaikealta olla toisen autettavana, mutta tällaisen operaation jälkeen se ikään kuin kuuluu asiaan.

Äidin ja siskon tuomat lahjukset piristivät tämän potilaan päivää.

Yleisesti ottaen kannattaa yrittää tehdä olonsa niin mukavaksi kuin vain mahdollista, vaikka se voikin olla vaikeaa. Kivuista ei missään nimessä kannata kärsiä (toim. huom. ainakaan itselläni ei oikeastaan mitään varsinaisia kipuja ollut, vaan enemmänkin epämukavuuden ja paineen tunnetta leuoissa). Monissa paikoissa leukapotilaat saavat kipupumpun, jota suosittelen käyttämään aina, kun vähänkin siltä tuntuu. Jos et saa nukuttua, asiasta kannattaa mainita leikanneelle kirurgille: hän voi määrätä tarvittaessa nukahtamislääkettä. Kannattaa pyytää päästä pesulle, vaikka et jaksaisikaan ja tuntuisi, ettet yksin pysy pystyssä, hoitaja kyllä tulee tarvittaessa mukaan ja rapsuttaa kuivuneet veret niskasta ja korvien takaa. On huomattavasti mukavampaa lepäillä puhtaana kuin tukka rasvaisena ja veret naamalla. Syöminen tuntuu melko varmasti aluksi mahdottomalta, eikä nestemäisenkään ravinnon juominen suoraan kupista todennäköisesti onnistu. Suosittelen kokeilemaan erilaisia tapoja: pillillä imemistä, lusikointia ja nokkamukista juomista. Jollain näistä tavoista onnistut todennäköisesti saamaan edes jotain suuhusi. Kun olet löytänyt itsellesi sopivan tavan, yritä syödä ja juoda (no, oikeastaan tuossa vaiheessa kaikki syöminen on juomista) sitkeästi mahdollisimman paljon, vaikka ei tekisikään mieli ja vaikka se tuntuisikin kestävän ikuisuuden. Voin luvata, että se loppujen lopuksi parantaa oloasi ja nopeuttaa toipumista.

Sanottavaa aiheesta riittäisi niin paljon, etten yritäkään tiivistää kaikkea yhteen postaukseen. Seuraavassa osassa käsitellään leukapotilaan elämää kotiin pääsyn jälkeen. Stay tuned!

PS. Tämä postaus EI ole aprillipila!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kolme kuukautta leikkauksesta

Olen alkanut laskea leikkauksesta kulunutta aikaa viikkojen sijaan kuukausissa. Tämä kertonee siitä, että olen jatkanut elämässä eteenpäin. Enää leikkausta tulee ajateltua vain syödessä, kun puraisee poskeensa oikein kivuliaasti ja muistaa, että ai niin, se purenta on nykyään tällainen. Tosin sitäkään ei enää kovin usein tapahdu. Söin edellisviikolla mm. pitsan, ja hapankorppuja rouskuttelen harva se ilta. Olisipa joku kertonut minulle päivä leikkauksen jälkeen, että pystyn vielä joskus syömään pitsaa. Olisin todennäköisesti nauranut katketakseni - pääni sisällä, suu kun ei liikkunut mihinkään. :-)



Turvotusta on vielä aavistus jäljellä vasemmassa poskessa. Ei kuitenkaan auta kuin odotella, eiköhän se ainakin vuoden loppuun mennessä liene laskenut. Muuten alan olla ulkonäkööni oikein tyytyväinen. Omia kuviani katsellessa yllätyn vieläkin nähdessäni uuden sivuprofiilini. Vaikka alaleukaani tuotiin eteenpäin, leukani ei ole vieläkään mikään maailman suurin, vaan ennemminkin pienempi ja sirompi kuin ennen leikkausta.



Käytin noin kolme kuukautta leikkauksen jälkeen ympäri vuorokauden neljää "jänis"-kumilenkkiä poskihampaiden ja sivujen yhteen kuromiseksi, ja yöksi lisäsin yhden jäniksen eteen, jottei purenta avautuisi edestä. Viime käynnillä seiskoihin kiinnitettiin nupit, joiden välillä pidän ympäri vuorokauden "maaoravia". Muita lenkkejä en enää päivisin tarvitse. Yöksi laitan sitten edelleen viisi kumilenkkiä. Ylhäällä on edelleen leikkauskaari, alhaalla oli ensin tavallinen NiTi-kaari, nyt TMA-kaari. Leukajumppa on tuottanut toivotun tuloksen, sillä suun maksimiavaus oli viime käynnillä 32 mm. Tavoite oli 30 mm, joten enää ei tarvitse harrastaa kuin ylläpitävää leukajumppaa.



Ja sitten varsinainen breaking news: oikojani kertoi suunnittelevansa, että raudat otettaisiin pois ENNEN KESÄÄ!!!!!!!! Ette osaa edes kuvitella, miten innoissani olen! Sitten ei enää tarvitse kantaa hammasharjaa mukana jatkuvasti ja venkslata kumilenkkien kanssa. How cool is that! Aika omituinen tunne, että parin kuukauden päästä en enää ole leukapotilas, vaan ihan normaali ihminen.


Pakko laittaa vielä yksi kuva upeasta uudesta purennastani!

Terveisin,
onnellinen melkein ex-leukapotilas

torstai 24. tammikuuta 2013

Seitsemän viikkoa leikkauksesta

Ensimmäinen leikkauksen jälkeinen oikojakäynti oli viime viikolla. Leikkauksessa avopurentani suljettiin yläleuan takanoston avulla edestä, joten etuhampaani osuvat nyt mainiosti yhteen. Tämän seurauksena purenta kuitenkin jäi auki sivuilta ja takaa, joten poskihampaani eivät tällä hetkellä kosketa toisiaan. Muuten purenta näyttää kuulemma todella hyvältä. Alhaalla leikkauskaari vaihdettiin joustavaan NiTi-kaareen, ylös jätettiin vielä leikkauskaari ja koukut. Pidän nyt 24/7 sivu- ja poskihampaiden välissä neljää kumilenkkiä ("jäniksiä"), joilla purenta olisi tarkoitus kuroa kiinni. Yöksi laitan etuhampaisiin vielä yhden "jänislenkin", jottei purenta avautuisi edestä.

Naama on palautunut suurin piirtein ihmismäiseksi.

Pureskelusta ei oikein vielä tule mitään, koska poskihampaat eivät osu yhteen, ja hampaat ovat kumilenkkien ansiosta hieman aratkin. Mössödieetillä siis mennään vielä, perunamuusi on ollut lähes jokapäiväinen ateriani. Paino on pudonnut nyt kaksi kiloa ehkä odotetustikin, kun olen palannut takaisin normaaleihin liikuntarutiineihini, mutta syöminen ei oikein onnistu entiseen tapaan. Leukaoperaatio on siis hyvä tapa päästä kesäkuntoon, toivottavasti ei sentään lihasten kustannuksella. Juokseminen, tanssiminen ja ylösalaiset jooga-asanatkin sujuvat jo ilman mitään ikäviä tuntemuksia, mutta ratsastamaan en taida uskaltautua ennen kuin kolmen kuukauden päästä leikkauksesta, jolloin leuan voi kirurgin mukaan ajatella olevan luutunut.

Uusi sivuprofiilini. Teen yksityiskohtaisen analyysin ulkonäön muutoksista vasta sitten, kun kaikki turvotus on laskenut, mutta voin jo nyt sanoa olevani todella tyytyväinen. Ylä- ja alaleuan eteenpäin siirron ansiosta aiemmin hyvin selvästi profiilista erottunut kookas nenänikään ei enää mielestäni ole mitenkään silmiinpistävä.
Poskipäillä on vielä turvotusta, mutta ei mitenkään häiritsevästi.
Yhteenvetona voisi sanoa, että elämä on palautunut aika lailla normaaleihin uomiinsa. Alahuulen tunnottomuus vielä hieman häiritsee, mutta tunto on jo palautunut osittain ja uskon sen palautuvan kokonaan lähikuukausina. Kunhan purentani vielä oiotaan lopullisesti kohdalleen, lopputulos tulee varmasti olemaan todella hyvä.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Kuusi viikkoa leikkauksesta ja elämä hymyilee

Tänään olikin sitten viimeinen kontrollikäynti kirurgilla. Seuraava käynti on vasta vuoden kuluttua. Reaktioni tämän kuultuani oli: "Apua, mitä mä nyt teen", mikä kirurgia lähinnä huvitti.

Purenta on edelleen mainio, suun limakalvot arpineen siistit, tunto on pikku hiljaa palailemassa alaleukaan ja -huuleen ja muutenkin kuuluu kaikin puolin erinomaisen hyvää. Soseruokien lisäksi sain luvan syödä pehmeitä ruokia, kuten makaronilaatikkoa ja kasvispyöryköitä, sen sijaan kovat ja sitkeät ruuat ovat kiellettyjä 3 kk ajan. Sisäfilepihviä en toki muutenkaan yrittäisi syödä, kala-kasvissyöjä kun olen. 



Pärstä peruslukemilla 14.1.2013, päivää vaille kuusi viikkoa leikkauksesta. Turvotusta on vielä, mutta kyllä tällä naamalla jo kehtaa ulos mennä.

Suun maksimaalinen avaus on vielä "hieman" rajoittunut, vain 20 mm, joten avausharjoituksia pitää jatkaa. Sain apuvälineiksi jäätelötikkuja, joiden idea on se, että pinoan niitä hampaiden väliin niin monta kuin mahtuu ja esimerkiksi katselen telkkaria tikkujen ollessa paikallaan. Sitten lisään uuden tikun esimerkiksi joka toinen päivä, kunnes suuni aukeaa 30 mm. Nerokasta, ja äärettömän fiksun näköistä.


Ensimmäinen leikkauksen jälkeinen oikojakäyntini on keskiviikkona, jolloin mietitään kumilenkkien kohtaloa. Siihen asti ne ovat ainoastaan yökäytössä, jotta suu pääsee aukeamaan paremmin.



Sivuprofiili. Suustani kasvava suoristusrauta johtuu siitä, että vessa oli ainoa huone, mistä löytyi valoa. Koettakaa kestää.

Opiskelen nyt normaalisti toista viikkoa. Ensimmäinen viikko oli lähinnä luentoja, joten puhua minun ei erityisemmin tarvinnut. Puhuminen vaatii vielä tavallista enemmän keskittymistä, ja erityisesti konsonanttien suhteen artikulaationi ei ole vielä terävimmillään. Koko ajan se on kuitenkin tuntunut kohenevan. Ei auta kuin yrittää rohkeasti.


Kasvojen tunto yläleuassa ja poskipäillä on jo lähestulkoon normaali, vain hiukan alentunut muihin kasvoihin nähden. Sen sijaan alaleuka on keskeltä tunnoton lukuun ottamatta pieniä alueita, joilla tuntuu hivellessä jotain, lähinnä kutitusta. Alahuulen vasemmalla puolen tuntuu kevyt hively, mutta ei kovempi kosketus. Alahuulen oikea puoli on vielä tunnoton. Tunto palautunee ainakin osittain kuukausien mittaan, ja ilmeisesti se on mahdollista jopa kolmen vuoden ajan.



Hymyn leveys on jo entisissä mitoissa!

Nyt voinee huokaista helpotuksesta, ainakin väliaikaisesti. Leikkaus on takana, välittömiltä leikkauskomplikaatioilta vältyttiin, ja kaikki meni niin nappiin kuin vain voi kuvitella. Sen sijaan oikomisrumba jatkuu vielä mahdollisesti jopa vuoden verran. Hiphei!