Oikomishoidon riemuja

Visiitti oikojahammaslääkärini vastaanotolle tänään tuotti suuren helpotuksen, kun toukokuun lopusta asti kitalaessani ollut "kidutuskoje" (RME, rapid maxillary expander), otettiin vihdoin ja viimein pois! Tuntui lievästi sanottuna hieman oudolta tuntea kitalakensa kokonaan ensimmäistä kertaa lähes puoleen vuoteen. Hampaiden harjauskin onnistuu sisäpuolelta vihdoinkin hieman normaalimmin, eikä päivän lounasta tarvitse enää onkia kojeen uumenista hammastikulla. Sössöttävä puhekin saa nyt jäädä historiaan, vaikken todistajalausuntojen mukaan "niin kauheasti" koje kitalaessa sössöttänytkään, ainakaan enää koko kesän sitä pidettyäni. Vapaus jää kuitenkin lyhyeksi, sillä torstaina saan jo uuden kojeen kitalakeen. Se on onneksi paljon sirompi, sillä sen tarkoituksena on ainoastaan säilyttää saavutettu levitys. Tätä varten minulle laitettiin sitten uudet kumilenkit ylähampaiden väleihin.

Uskokaa tai älkää, mutta vaikka olen käynyt läpi jo mm. yhden pikku leikkauksen, tämän projektin mielestäni kaikista kauhein vaihe tähän mennessä ovat olleet ne ihan aluksi hampaideni väliin laitetut kumilenkit. Välittömästi kun olin helpottuneena ehtinyt huokaista tämän oikojalleni, suuhuni tungettiin jo uudet kumilenkit, tällä kertaa sekä ylä- että alahampaisiin. Minulla on seuraava aika oikojalleni tämän viikon torstaina, jolloin alahampaisiini laitetaan raudat sekä yksi rengas kummallekin puolelle. Nämä laitetaan ainoastaan leikkauspotilaille, ei rutiinisti oikomishoidon yhteydessä. Ja kuten arvaattekin, jotta ahtaisiin hammasväleihin saataisiin laitettua renkaat, täytyy ensin laittaa - yllätys yllätys - ne ihanat kumilenkit. Sanonpahan vain, että raudat, leikkaus, nestemäisten litkujen syöminen keskellä kaunista kesää ihanien grilliherkkujen sijasta tai yhtään mikään muukaan ei ole ollut läheskään niin tuskallista kuin nämä riivatun kumilenkit. Poistuttuani vastaanotolta pumppasin itseni täyteen Buranaa, eikä sekään auttanut. Että hyvää loppuviikkoa Vilmalle.