maanantai 31. joulukuuta 2012

Leukaleikkauksen jälkeinen ruokavalio

Leuansiirtoleikkausten jälkeen on ainakin täällä Turussa vallalla käytäntö, että kuuden viikon ajan leikkauksen jälkeen pureskelu on ehdottoman kiellettyä. Niinpä näiden kuuden viikon ajan potilaan tulee noudattaa nestemäistä tai soseutettua dieettiä. Kaiken syötävän tulee siis olla nieltävissä sellaisenaan, niin ettei sitä tarvitse pureskella. Neste- tai sosemaisen ruokavalion toteutus käytännössä on sen verran haastavaa, että useimmat potilaat laihtuvat näiden kuuden viikon aikana, sillä ruuan nestepitoisuuden kasvaessa energiasisältö väistämättä köyhtyy. Omasta leikkauksestani tulee kuluneeksi huomenna neljä viikkoa, ja painoni on pudonnut säälittävän kilon verran. Ilmeisesti joko aineenvaihdunnassani on jotain vikaa tai sitten olen onnistunut toteuttamaan neste- ja sosedieettini suhteellisen ravitsevasti, ja koska luonnollisesti haluan uskoa jälkimmäiseen vaihtoehtoon, katson olevani pätevä jakamaan vinkkejä muillekin. Tämän postauksen sisältö ei tietenkään ole mikään ainoa oikea vaihtoehto, vaan ainoastaan tällaisen kala-kasvisruokavaliota noudattavan ituhipin tulkinta asiasta.

Ensimmäiset päivät leikkauksen jälkeen olivat ravitsemuksen suhteen ehdottomasti haastavimmat, koska huulet eivät liikkuneet mihinkään, ja kasvojen tunnottomuuden vuoksi 99 % syömiseen käytetystä ajasta kului suun paikallistamiseen. No ei nyt aivan, mutta jotain sinne päin. Olin sairaalassa leikkauksen jälkeen neljä yötä, joten hankalimpien päivien ajan ei onneksi ravitsemuksella tarvinnut itse päätään vaivata. Sairaalassa minulla oli kylmä nesteravinto, enkä aneluistani huolimatta saanut edes kahvia, vaikka olisin sen jäähtyneenä voinut aivan hyvin juoda. Leikkauspäivänä en saanut syötyä muuta kuin yhden hoitajan tuoman Nutridrinkin, jonka pitkän ihmettelyn jälkeen imaisin ruuansulatuskanavaani pillillä. Seuraavana päivänä onnistuin juomaan nokkamukista ja syömään lusikalla hieman vanukasta, mutta kuminauhavetojen asennuksen jälkeen lusikka ei enää suuhun mahtunut. Sitten olivat vaihtoehtoina vielä nokkamuki sekä pilli. Leikkauksen jälkeisenä päivänä join antaumuksella keittoa nokkamukista, kun nokkamukin kansi irtosi ja koko mukin sisältö kaatui rinnuksilleni. Tuolloin koin jälleen yhden epätoivon hetken, että eihän tästä mitään tule. Sen jälkeen pyysin joka kerta sairaalahenkilökunnalta ruokalapun, ja epäonnistumisistani huolimatta yritin sitkeästi joka aterialla saada syödyksi mahdollisimman paljon. Se kannatti, sillä olo koheni onnistuneesta ruokailusta yllättävän paljon.

Nutridrink-juomia löytyy apteekeista useita eri makuja. Kuva osoitteesta: http://www.apteekkiverkkokauppa.fi/

Kotiin päästyäni alkoikin sitten syömisten ihmettely. Haalin apteekista Nutridrink-juomia ja kaupasta kaikkia mahdollisia välipala-, proteiini- ja kuitujuomia. Ensimmäisinä kotiutumisen jälkeisinä päivinä ruokailuvälinearsenaaliini kuului ainoastaan pilli, jolla imin kaiken mahdollisen. Päivän ruokavalioni näytti suurin piirtein tältä:

Aamiainen: kahvia pillillä, Elovena-välipalajuoma (210 kcal) tai itse tehty smoothie
Välipala: QNT-proteiinijuoma (173 kcal, proteiinia 30 g)
Lounas: kasvissosekeittoa pillillä (n. 400 kcal), välipalajuoma (n. 200 kcal)
Välipala: Nutridrink-juoma (300 kcal, proteiinia 12-20 g)
Illallinen: tomaatti-vuohenjuustokeittoa pillillä (425 kcal), lasten smoothie (110 kcal)
Iltapala: proteiini- tai välipalajuoma (n. 200 kcal, proteiinia 2,5-30 g)

Tästä kaikesta kertyy yhteensä noin 2000 kcal, joten ei ole ihme, etten ole laihtunut. Kaloreita on nestedieetin aikana kertynyt päivässä todennäköisesti enemmän kuin tavallisesta ravinnostani. Koska olen vielä jatkanut sosekeittoja maidolla ja/tai Koskenlaskija-juustolla, proteiinia on vähän päivästä riippuen kertynyt noin 60-90 g, mikä on minun painoiselleni ihmiselle aivan riittävästi. Olen omalla kohdallani kiinnittänyt erityistä huomiota proteiinin saantiin, koska en syö lihaa, ja siten merkittävin proteiinin lähde jää puuttumaan. Kalaa tosin syön, mutta sen soseuttamista en ole ainakaan vielä uskaltautunut kokeilemaan.

Esimerkkejä hyväksi havaitsemistani tuotteista. Lastenruokahyllyllä kannattaa vierailla!

Hyviä täysin nestemäisiä keittoja löytyy onneksi runsaasti valmiina kaupasta, esim. Violan tomaatti-vuohenjuusto-, kasvissose ja mustaleima-juustokeitto ovat mielestäni kokeilemisen arvoisia. Pinaattikeitto on hyvää ja ravitsevaa, mutta siitä varoituksen sana on paikallaan: pinaatinpalasia saa nyppiä raudoista melkoisen tovin. Nimimerkillä "Been there, done that."

Kuidun saanti jää täysin nestemäisessä dieetissä väistämättä vähäiseksi, joten ennen puurojen lisäämistä repertuaariini yritin lisätä ravintoni kuitupitoisuutta Elovena-välipalajuomilla, Nutridrink-kuitujuomilla sekä tekemällä itse hedelmistä ja vihanneksista smoothieita, joihin olen lisännyt ruisleseitä. Tällainen smoothie voisi sisältää esimerkiksi banaanin, omenan kuorineen, salaattia, kurkun kuorineen, jogurttia sekä hunajaa, jos kaipaa lisää makeutta. Smoothiet ovat siitäkin käteviä, että niitä voi muunnella loputtomiin.

Eräs päivällinen: kukkakaalisosekeittoa, appelsiini-persikkamehua ja proteiinijuoma.

Noin viikon kuluttua leikkauksesta aloin tosissani harjoitella lusikalla syömistä, koska jatkuva pillillä imeminen alkoi tympäistä. Aluksi kuitenkin soseet päätyivät suuremmassa määrin rinnuksille kuin suuhun. Nyt syön jo lusikalla melko sujuvasti, mutta tunnottomalle alahuulelleni ja leualleni kertyy edelleen noloja "yllätyksiä". Tällä hetkellä päivän syömiseni voisivat näyttää tältä:

Aamiainen: kahvia pillillä, kaurapuuroa ja mehukeittoa
Välipala: Skyr-maitoproteiinivalmiste tai proteiinijuoma
Lounas: kasvissosekeittoa, jogurttia mangososeella tai kerroskiisseli
Välipala: Elovena-välipalajuoma tai itse tehty smoothie
Illallinen: perunamuusia, lanttulaatikkoa ja kirjolohen mätiä
Iltapala: proteiinijuoma tai vispipuuroa

Vaihtoehtoja siis on, ja niiden määrä kasvaa vielä sitä mukaa, kun siirtyy täysin nestemäisestä dieetistä soseutetumpaan versioon. Blenderillä tai sauvasekoittimella voi nimittäin soseuttaa lähestulkoon mitä vain. Seuraavaksi aion kokeilla blenderillä soseutettuja versioita tavallisista herkuistani, kuten kasviscouscous. Jännityksellä odotan, miltä se mahtaa maistua...

P. S. EN ole saanut rahallista tai mitään muutakaan tukea postauksessa esiintyviltä brändeiltä, vaan mainitsin ne täysin oma-aloitteisesti esimerkkeinä hyväksi havaitsemistani tuotteista. :-)

torstai 27. joulukuuta 2012

Leukaleikatun joulu

Joulunpyhät menivät sitten tänä vuonna toipumisen merkeissä. Leikkauksesta tuli joulupäivänä kolme viikkoa. Vaikka yleisvointini onkin jo lähes normaali, kasvojen alueen toiminnot, kuten puhuminen ja syöminen, ovat vielä lievästi sanoen hakusessa. Soseutettu dieetti (=pureskelukielto) jatkuu leikkauksen jälkeen kuusi viikkoa, joten joulupöydän antimet tarkoittivat omalla kohdallani kasvissosekeittoa, kotijuustoa, muussattua perunaa sekä lanttu-, porkkana- ja perunalaatikkoa. Näidenkin syöminen tuotti niin suuria hankaluuksia, että syödyt määrät jäivät melko vähäisiksi, mutta kolmen viikon nestedieetin jälkeen jo kahden muussatun perunan syöminen tuotti varsinaisen ähkyn. Muuten päivät menivät lepäillessä ja saunoessa. Peruskuntoa ylläpitääkseni tein joulunpyhinäkin joka päivä koiran kanssa kävelylenkin 15 asteen pakkasessa suojaten alakasvot noin viidellä huivilla, koska pakkasessa tunnoton alahuuli tuntuu jäätyvän totaalisesti ja turpoavan muodottomaksi, vaikkei siinä mitään erityistä näykään.

Näin leveä hymy irtosi 21.12. Pahoittelut kuvanlaadusta, joka on valitettavasti jälleen kerran surkea.
Viime viikon kontrollissa suu- ja leukakirurgian poliklinikalla suun sisäiset ompeleet poistettiin. Huulten vääntely ja suun limakalvojen nipistely tuntui sen verran ikävältä, että vedet lensivät silmistä, mutta onneksi koko homma ei kestänyt kuin minuutin pari. Samalla käynnillä minua neuvottiin aloittamaan "leukajumppa" eli suun avausharjoitukset. Suu avataan äärimmilleen kymmenen kertaa, ja maksimaalinen avaus pidetään 10 sekunnin ajan. Tämä toistetaan kolmesti päivässä, aamuin, päivin ja illoin. Avausharjoitukset ovat leikkauksen jälkeen tärkeitä, jottei tulisi arpikudosta, sillä leikkauksessa on jouduttu irrottelemaan puremalihasten säikeitä. Tästä osaltaan myös johtuu suun avauksen rajoittuneisuus leikkauksen jälkeen.

Tänään kävin jälleen kontrollissa suupoliklinikalla. Ilmoittautuessa en vieläkään onnistu sanomaan omaa nimeäni kuulostamatta siltä, että suussani on kuuma peruna, mutta ilmeisesti nimeni oli ymmärrettävissä. Kirurgin mukaan purentani on mainio, ja suu aukesi 18 mm, huimat kolme millimetriä enemmän kuin viime viikon kontrollissa. Suun avausharjoitukset olivat tuottaneet tulosta, vaikka suun maksimaalinen avaus tuntuukin toivottoman pieneltä. Kysyin kirurgilta vasemman silmäkuopan ala-sisäreunalla ja ala-ulkoreunalla tuntuvista kovista kohoumista, jotka ilmestyivät sinne leikkauksen yhteydessä. Oikealla puolen ei vastaavia kohoumia tunnu. Hänen mukaansa ne ovat yläleukaan kiinnitettyjen titaanilevyjen päät. Niiden sijoittelu hieman vaihtelee anatomiasta riippuen, joten välttämättä ne eivät ole tunnettavissa. Minulla ne siis tuntuvat vasemmalla puolella, mutta mitään muuta haittaa niistä ei kirurgin mukaan ole. Aika siistiä, sanon minä!
Tästä kuvasta näkee, että levyjen päät tulevat tosiaan aika lähellä silmäkuoppaa. Kuva osoitteesta http://www.maxfac.com

perjantai 14. joulukuuta 2012

Viikko leikkauksesta

Julkaisen nyt vähän viiveellä viikko leikkauksen jälkeen otetut kuvat. Olen yrittänyt minimoida tietokoneen äärellä käytetyn ajan ja sen sijaan viettää mahdollisimman paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa, sillä uskon jälkimmäisen edistävän toipumista paremmin. Pahoittelen kuvien rakeisuutta, tähän aikaan vuodesta nyt vain on kerta kaikkiaan mahdotonta saada hyviä kuvia varsinkaan sisätiloissa.
Viikko leikkauksesta: sivuprofiili. Turvotusta, mustelmaa ja haavateippi paikoillaan.
Leikkauksesta on kulunut nyt kymmenen päivää, ja vointini alkaa olla melko hyvä. Jaksan jo tehdä kävelylenkkejä ulkona vain hieman hengästyen, enää ei huimaa tai pyörrytä. Turvotusta on vielä aika massiivisesti lähinnä yläleuan leikkausalueen ympäristössä, poskilla ja poskipäillä. Alahuuli ja alaleuan keskiosa ovat vielä käytännössä tunnottomat. Syöminen ja juominen onnistuvat toistaiseksi parhaiten pillillä, alahuuli ei ole vielä oikein "vedenpitävä", vaan suoraan lasista juodessa juoma roiskuu lähinnä lattialle. Lusikointi taas on hidasta ja johtaa ruuan kertymiseen alahuulen kautta rinnuksille, mutta olen koettanut sitäkin joka päivä harjoitella.
Näkymä edestä naama peruslukemilla. Melkoinen pallokalafiilis.
Olen edelleen päivittäin pitänyt kylmäpusseja poskilla, vaikken tiedä, onko siitä käytännössä mitään hyötyä enää tässä vaiheessa. Joka tapauksessa se tuntuu hyvältä, joten ainakin psyykkistä vaikutusta sillä voi kuvitella olevan. Nielaiseminen tuntuu edelleen vaikeammalta kuin ennen leikkausta, mutta kasvoillani on vielä niin paljon turvotusta, ettei oikein mikään silmistä alaspäin toimi tai ainakaan tunnu samalta kuin ennen. Odotellaan siis rauhassa. Syytä huoleen tuskin lienee, sillä eilen sain paksummankin luumusoseen ihan kohtuullisen helposti alas. Kitalaki on lisäksi tunnoton ja tuntuu eri malliselta kuin ennen leikkausta, mikä lisännee vielä oman hankaluutensa nielaisemiseen, kun kielelle ei tunnu löytyvän vakiintunutta paikkaa suuontelosta nielaisun ajaksi. Tässäkin asiassa kärsivällisyys lienee tarpeen.
Levein tästä naamasta irtoava hymy. Suussa on kuminauhat, "jänikset".
Keskiviikkona kävin suupoliklinikalla kirurgin kontrollissa. Kaikki oli hyvin, ja kirurgi oli erittäin tyytyväinen purentaani. Haavateipit ja suun ulkopuoliset ompeleet poistettiin, ja tulipa todettua, että leukakulmiin jääneet haavat ovat kyllä aivan säälittävän olemattomat. Minulla on kasvoilla paljon näkyvämpiä aknearpia! Sen sijaan otsan leikkaushaava ei kyllä tule jäämään kulmakarvan peittoon, joten siitä jäänee näkyvä arpi. Viilto on kuitenkin vajaan sentin mittainen, eikä tule varmastikaan herättämään mitään erityistä huomiota, kunhan muistuttaa minua tulevaisuudessa siitä kaikesta, mitä jouduin loistavan purentani eteen kärsimään. Eipä kyllä taida olla pelkoa, että tämän kaiken jälkeen alkaisin pitää hyvää purentaa itsestäänselvyytenä.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Elossa!

Selvisin näemmä molempien leukojen siirrosta. En ole aiempina päivinä jaksanut mitään pidempää postausta ajatellakaan, joten eipä sitten tullut postattua muuta kuin välttämättömimmät elossaolopostaukset Facebookin puolelle. Toivottavasti kukaan ei ajatellut, että leikkaus meni pahasti pieleen ja makaan tällä hetkellä jossain teholla. :-)

Varoitan, etteivät tämän postauksen kuvat välttämättä sovellu heikkohermoisille. Välittömästi leikkauksen jälkeen otettuja kuvia en julkaise, koska ne ovat niin inhorealistisia.

Leikkaus tehtiin siis tiistaina, jolloin menin leikkausosastolle heti klo 7.45. Minut vietiin heräämöön, jossa kartoitettiin vielä tietoja (pituus, paino, allergiat, aiemmat anestesiat) anestesiakaavaketta varten ja annettiin esilääkitys. Cocktail oli täsmälleen sama kuin viime kerralla, eli parasetamolia (Panadol), pregabaliinia (Lyrica) sekä oksikodonia (Oxycontin). Pregabaliini on hermokipuun ja ahdistuksen lievittämiseen käytettävä lääke, oksikodoni huumausaineeksi luokiteltava vahva kipulääke. Kyllähän noilla suurin ahdistus lievittyi, ja kun anestesialääkäriä jouduttiin vielä hetkisen odottamaan, marssin hänen ilmaannuttuaan rauhallisin mielin leikkaussaliin. Paikalla oli sekalainen liuta väkeä, anestesiahoitaja ja -lääkäri, hoitajaopiskelija ja jotain muita (hammaslääketieteen?) opiskelijoita, jotka olivat tulleet katsomaan "eksoottisempaa" molempien leukojen leikkausta eli alan ihmisten slangilla ilmaistuna bimax-leikkausta. Kello oli tuohon aikaan noin 8.30 aamulla. Anestesialääkäri kanyloi minut, ja ilmoitettuani olevani 5. vuoden kandidaatti hän tokaisi, että: "No sähän tiedätkin sitten enemmän kuin mä!" Tämän jälkeen sain suoneen anestesian induktioaineet eli lyhytvaikutteisen vahvan sedatiivi-kipulääkkeen sekä laskimoanesteetin, propofolin. Sitten alkoikin päässä pyöriä ja taju meni. Seuraavat epämääräiset muistikuvat ovat heräämöstä, kun vedin ensimmäiset tietoiset hengenvetoni. Kysyin kelloa, ja se oli tuossa vaiheessa varttia vaille viisi. Leikkaus oli mennyt hyvin ja kestänyt odotetusti lähes koko päivän. Olin ilmeisesti heti heräämössä pyytänyt kännykän käteeni ja lähetellyt läheisille kirjoitusasultaan täysin virheettömiä tekstiviestejä, joten todennäköisesti olen saanut silmäni auki, mutta hassua kyllä, näkömuistikuvia minulle ei heräämöstä jäänyt. Muistan pelkästään kuulleeni hoitajien äänet ja paikalla käyneen kirurgin äänen, joka sanoi leikkauksen menneen hyvin ja alaleuan hermojen säilyneen ehjinä. Olin ilmeisesti kuitenkin tuossa vaiheessa melko pöllyissä, sillä varmistin vielä jälkikäteen kirurgilta, etten nähnyt unta ja että hän tosiaan oli käynyt sanomassa, etteivät hermot menneet poikki.

5.12., 1. päivä leikkauksen jälkeen -- murjottu potilas ruokalappuineen

Osastolle pääsin heti samana iltana. Ensimmäisestä illasta minulla ei suuremmin muistikuvia opioidihuuruiltani ole. Pahoinvointia tai kipuja ei pahemmin ollut, mutta sain mukaani kipupumpun, jolla pystyin itse annostelemaan itselleni kipulääkettä. Suusta vuoti verta, ja nenästä valahti verinoro aina, kun yritin nousta vähän ylemmäs. Osastolla hoitaja toi minulle jonkin Nutridrink-juoman, mikä tuntui lähinnä huonolta vitsiltä. Kasvoni olivat silmistä alaspäin suurimmalta osin tunnottomat, ja nieluni oli aivan turvoksissa, joten alkuun tuotti vaikeuksia edes löytää suutaan, saati sitten yrittää saada huulia pillin ympärille ja nielaista. Lopulta onnistuin sen juoman sitten jotenkin sisuksiini imaisemaan, mutta melkoista päänvaivaa se tuotti. Ensimmäisen yön nukuin lähinnä 15-30 minuutin pätkissä, sillä heräsin aina välillä turvotuksen aiheuttamaan tukalaan oloon kasvoilla ja nielussa, ja lisäksi kuola valui jatkuvasti nieluun ja ulos suusta. Ensimmäiset päivät ja yöt leikkauksen jälkeen menivät melko pitkälti samanlaisissa tunnelmissa. Nukuin jääpussit poskilla ja öisin heräilin yskimään kuolaa pois suustani. Päivisin ei kipuja juuri ollut, mutta öisin tuntui sen verran painetta poskipäissä ja leuoissa, että kipupumppua tuli käytettyä. Syöminen lähti alun ihmettelyn jälkeen onnistumaan ensin nokkamukista ja sitten pillillä. Huulet eivät aluksi menneet ollenkaan yhteen, joten suurin osa syödystä ruuasta valui suoraan syliin ja rinnuksille. Lisäksi huulet kuoriutuivat pois päällimmäisen ihokerroksen mentyä kuolioon turvotuksen seurauksena.

7.12., 3. päivä leikkauksen jälkeen -- turvotus vähenemään päin
Leikkausta seuraavana päivänä minulla oli kirurgin kontrolli, jolloin otettiin röntgenkuvat uusista leuoistani ja asennettiin kuminauhavedot suuhun. Röntgenkuvien näkeminen oli melko ihmeellinen kokemus. Ensimmäistä kertaa elämässäni purentani on hyvä: ylä- ja alaetuhampaani osuvat toisiinsa, vaikka purennassa onkin vielä hiottavaa. Kuvissa näkyi selvästi, että alaleukaani oli kummallakin puolen laitettu kolme ruuvia ja yläleuka kiinnitetty titaanisilla levyillä ja ruuveilla. Kirurgi oli purentaani hyvin tyytyväinen ja sanoi, että leikkaus meni teknisesti aivan kuten pitikin, eikä mitään hankaluuksia oikeastaan ollut. Kuminauhavedot ("jänikset") laitettiin silti ohjaamaan leukoja uuteen asentoonsa. Kuminauhavetojen laittamisen jälkeen syöminen meni vielä hankalammaksi, sillä leuat eivät nyt auenneet senkään vertaa kuin aikaisemmin.

8.12., 4. leikkauksen jälkeinen päivä -- kotona taas ja vähän hymyilyttikin!
Tällä hetkellä, kuten kuvasta näkyy, kaulaani ja rintakehän yläosaa koristaa jo kellertäväksi muuttunut mustelma. Myös kasvoilla on vähän kellertävää mustelmaa. Oikean kulmakarvan yläpuolelle porattiin ruuvi, jonka avulla mitattiin yläleuan siirto, minkä vuoksi siinä on kolme tikkiä. Molemmin puolin leukakulmissa on haavat, joiden päällä on vielä sidokset. Huulet eivät vieläkään kovasti liiku eivätkä mene tiiviisti yhteen, joten puhuminen on edelleen aikamoista mökellystä. Jotenkin sillä kuitenkin olen pystynyt kommunikoimaan. Kasvot ovat silmien alapuolelta ylähuuleen asti puutuneet, ylähuuli on puutunut, ja alahuuli sekä -leuka ovat keskeltä tunnottomat. Pysyvää tuntopuutosta ei kuitenkaan pitäisi jäädä, sillä alaleuan hermot eivät katkenneet. Suu aukeaa jo sen verran, että päivittäin ottamani lääkkeet (Burana 800 mg x 3, Kefexin (antibiootti) 500 mg x 3 ja Panacod tarvittaessa) mahtuvat hampaiden välistä. Korvat ovat ajoittain lukossa, ja nenästä vuotaa välillä vielä vanhan veren väristä eritettä. Tabletit pystyn nielemään puolikkaina suuren (ja pääosin lattialle menevän) vesimäärän kera.

Keskimäärin täällä Turussa päin potilaat viettävät vastaavan leikkauksen jälkeen sairaalassa kolme yötä. Minunkin oli tarkoitus kotiutua toisen kirurgin kontrollin jälkeen 7.12., mutta oloni oli vielä sen verran heikko ja voipunut, ettei minua uskallettu vielä kotiin päästää. Ehkä suurin osa tuosta voipuneisuudesta oli henkistä sorttia, osansa tietysti oli varmasti heikolla syömiselläkin. Omalla kohdallani ehkä juuri leikkauksen jälkeiset kolme päivää olivat pahimmat mielialan suhteen, tuntui etteivät asiat lähde tästä koskaan paranemaan, ja oli vain todella tukala olo koko ajan. Ei oikein saanut syötyä eikä nukuttua eikä jaksanut tehdä mitään muutakaan. Kolmas päivä leikkauksen jälkeen oli kuitenkin omalla kohdallani käänne parempaan: jaksoin jo hieman lukea lehtiä ja syödäkin paremmin. Seuraavana päivänä, 8.12., pääsinkin sitten jo kotiin apteekin ja kaupan kautta. Lyhyitä kävelymatkoja jaksan tehdä, mutta varsinkin vähemmän syötyäni alkaa pidempään seistessä heikottaa. Mieliala on kuitenkin jo optimistisempi, kun vointi on ihan selvästi lähtenyt paranemaan, ja positiivinen kehitys ruokkiikin tässä itse itseään. Hyvä ruoka, parempi mieli, parempi vointi jne. Taidan nyt lähteä kokeilemaan, miten sujuisi lauhtuneessa säässä pieni kävelylenkki korttelin ympäri.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Tomorrow is the Day

Huomenna se tapahtuu. Marssin TYKS:n suu- ja leukakirurgian yksikköön klo 7.45 aamulla, ja herännen iltapäivällä leuat siirrettyinä. En ole enää suuremmin jännittänytkään, koska tiedostan siitä olevan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Kaikki on nyt valmista. Viime viikon torstaina oli vielä viimeinen kirurgin tapaaminen. Splintti sopi hyvin. Perjantaina kävin laboratoriossa verikokeilla. Minulle tehdään leikkausta varten verivaraus, jota varten tarvittiin veriryhmäkokeita. Verta ei anneta rutiinisti, vain jos vuotoa tulee tavallista runsaammin. Lisäksi määritettiin perusverenkuva. Tänään aamulla kävin oikojalla, joka asensi minulle leikkauskoukut. Ehdin jo ottaa niistä melko inhorealistisen kuvankin. Hieman nuo hankaavat limakalvoja, mutta kyllä niiden kanssa hyvin pärjää. Huomenna herättyäni tuskin niitä edes huomaa, sillä minulla lienee silloin jotain muutakin ajateltavaa.

Leikkauskoukut
Tästä se lähtee!

tiistai 27. marraskuuta 2012

Niin lähellä, niin kaukana

Tänään on viikko aikaa leikkaukseen. Edellisen ja tämän postauksen väliin on mahtunut yksi käynti suusairauksien poliklinikalla. Tuolloin tapasin kirurgin ja oikojan, ja hampaistani otettiin jälleen yhdet kipsijäljennökset. Laskin, että hampaistani on otettu parin kuukauden sisällä ainakin kolmet ellei jopa neljät jäljennökset. Lisäksi käynnillä tehtiin kolmiulotteisia mittauksia ns. kasvokaarella. Näiden perusteella minulle valmistetaan splintti, jota olisi ymmärtääkseni tarkoitus sovittaa tämän viikon torstaina viimeisellä kirurgikäynnillä ennen leikkausta. Splintti on purentaa ohjaava akryylinen leikkauskisko, jota käytetään leikkaustilanteessa ohjaamaan leuat uuteen, leikkaussuunnitelman mukaiseen asentoon. Ensi viikon maanantaina, päivää ennen leikkausta, on sitten vielä yksi käynti oikojahammaslääkärille, joka asentaa minulle leikkauskoukut.

Tällä hetkellä viikko leikkaukseen tuntuu suurin piirtein ikuisuudelta. Eniten pelkään, että leikkaus jostain syystä siirtyisikin. Mitä jos sairastun? Tai kirurgi sairastuu? Tai tulee se päivystyksellinen leukamurtuma, joka vie leikkausaikani? Haluaisin vältellä julkisia paikkoja ja flunssaisia ihmisiä, mutta valitettavasti arjen askareet on hoidettava. Leikkauksen siirtyminen olisi kyllä järjettömän suuri pettymys. Olen katsellut kasvojani peilistä erinäisissä paikoissa, joissa tuskin tulen enää ennen leikkausta käymään, ajatellen, että näen tämän naaman tästä peilistä viimeistä kertaa. Typerän taikauskoisesti myös olen ajatellut, että mitä useammalle ihmiselle leikkauksesta kerron, sitä todennäköisemmin leikkaus siirtyy. Päänvaivaa aiheuttaa sekin, että jos leikkausta ei nyt tulisikaan, koska sitten ehtisin olla neljä viikkoa sairaslomalla – todennäköisesti en koskaan. Oikomishoitokin on nyt juuri sopivassa vaiheessa leikkausta ajatellen. Tätä hermoilua todennäköisesti jatkuu siihen asti, kunnes astun esilääkittynä leikkaussaliin, sillä vasta silloin voin tosissani uskoa leikkauksen tosiaan toteutuvan. Toivottavasti viikon päästä.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Leikkaussuunnitelma

Tapasin viime keskiviikkona kirurgini sekä oikojahammaslääkärini ja hänen ohjaajansa, jotka laativat minulle alustavan leikkaussuunnitelman. Leikkauspäiväksi on varmistunut tiistai 4. joulukuuta, jolloin minun pitää ilmaantua paikalle klo 7.45. Tämänviikkoisella käynnillä kirurgi hammaslääkärikollegojensa kera tarkasteli minusta otettuja kasvovalokuvia ja teki kasvoistani muutamia mittauksia, joiden perusteella päädyttiin seuraavanlaiseen leikkaussuunnitelmaan: yläleuan siirto eteen 4-5 mm, yläleuan nosto takaa ylös 3-4 mm ja alaleuan siirto eteenpäin tähän purenta-asemaan, arviolta 5 mm.

Lisäksi kirurgi kävi kanssani ylä- ja alaleuan leikkaustekniikan läpi mainiten ulkonäön muutoksista ja mahdollisista komplikaatioista. Yläleuan siirrolla eteen on tarkoitus parantaa sivuprofiilia, sillä minun tapauksessani kumpikin leuka sijaitsee melko takana, mikä saa puolestaan nenäni vaikuttamaan entistä suuremmalta. Yläleuan takanosto puolestaan sulkee avopurennan. Alaleuan siirrolla tuodaan sitten alaleuka eteenpäin niin paljon kuin uusi yläleuan sijainti vaatii. Minulla on jo valmiiksi alaleuka takana, ja kun yläleukaa sitten siirretään eteenpäin, saatetaan alaleukaa joutua tuomaan eteenpäin vielä enemmän. Lopputuloksena tullee olemaan nykyistä harmonisempi profiili. Lisäksi molempien leukojen eteenpäin tuominen avartaa ilmatietä, mistä syystä se tunnetaan myös "uniapnealeikkauksena". Uniapneaa minulla ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta leikkauksen ansiosta senkin riski pienenee sitten iän ja kilojen myötä.

Komplikaatioista kirurgi mainitsi seuraavat asiat: yläleuan siirrossa saatetaan joutua uhraamaan kuutoshampaan juuri, mikäli titaanilevyjen ja -ruuvien sijoitus ei ole muuten mahdollista. Tästä selvitään yleensä juurihoidolla. Nenän väliseinä voi yläleuan leikkauksen seurauksena vinoutua ja aiheuttaa jälkeenpäin ongelmia, minkä vuoksi se saatetaan joutua myöhemmin suoristamaan operaatiolla. Alaleuan siirron yhteydessä on mahdollista, että alaleuanluun sisällä kulkeva tuntohermo katkeaa, ja siinä tapauksessa toinen puoli alaleuasta on lopun elämää tunnoton. Eiköhän sen kanssa kuitenkin pystyisi elämään.

En oikein osaa päättää, pelkäänkö leikkausta vai odotanko sitä innolla. Ehkä vähän molempia.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Leikkausuutisia

Ajattelin, etten kirjoittaisi tänne mitään ennen kuin varma leikkauspäivä on selvillä. Jokin sellainen instant karma -ajatus minulla on, että jos julkisesti kerron pääseväni leikkaukseen joululomalla, jokin menee pieleen enkä varmasti pääse kirurgin veitsen alle. Ikinä. Joululomalla minut nyt kuitenkin olisi tarkoitus leikata. Seuraava käynti oikojalla on ensi viikon tiistaina ja sitä seuraavan viikon keskiviikkona on käynti, johon osallistuu sekä oikoja että suu- ja leukakirurgi. Arvelen siis kahden viikon päästä olevani paljon viisaampi. Oikomisen puolesta leikkaus joululomalla olisi siis joka tapauksessa mahdollinen.

Huomaatte varmaan, että puhun leikkaukseen "pääsemisestä", vaikka leukojen irrotus ja kiinnitys takaisin paikoilleen titaaniruuveilla ja -levyillä ei liene mikään maailman mukavin toimenpide. Nämä hoidot ovat kuitenkin sen verran pitkiä ja työläitä, että kun leikkauksesta viimein aletaan ihan tosissaan puhua, se tuntuu valonpilkahdukselta tunnelin päässä. Toisaalta leikkaus jännittää, vaikka uskoni länsimaiseen suu- ja leukakirurgiaan on järkähtämätön. Eniten minua huolestuttaa alaleuan leikkaus hermovaurioriskeineen, sillä hermoa nirhaistessa on aina riski, että kehittyy neuropaattinen kiputila. Luotan kuitenkin siihen, että kirurgini on leikannut kymmeniä ellei satoja alaleukoja, ja useimmat näistä potilaista elelevät nykyisin tyytyväisinä uusien leukojensa kera. Toivokaamme siis, että pääsen itsekin toivottamaan vuoden 2013 tervetulleeksi uusin leuoin.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kesä"loma"päivitys

Olen viettänyt muuten työntäyteisen kesän keskellä pienimuotoista kesälomaa blogista, mutta tässä pieni update. Kävin oikojalla viimeksi 14.6., jolloin kojeistusta säädettiin taas hieman. Oikea puoli stabiloitiin telaketjuilla (oikea termi tosin taitanee olla voimaketju), samoin kuin etuhampaat, jotka alkavat jo näyttää lähes ihmismäisiltä. Kahdeksikkolenkki siirrettiin vasemmalle puolelle, jossa se vetää nyt kätevästi kakkoshammasta etuhampaan viereen. Alahampaatkin ovat jo lähestulkoon nätissä rivissä, mutta ahtauden eliminoimiseksi niitä vielä hiottiin vähän. Suunnitelmat leikkauskaarista syksyllä ovat pysyneet ennallaan, mutta päivämääristä leikkauksen tms. suhteen ei vielä ole tietoa. Odottelen jännityksellä.

Osaisiko muuten joku hammaslääketieteen tuntija kertoa, miten on mahdollista, että horisontaalinen ylipurentani on ilmeisesti oikomisen myötä pienentynyt useita millimetrejä? Voiko ilmiö johtua yksinkertaisesti siitä, että aiemmin ilmeisesti eteenpäin kallistuneet yläetuhampaani on oiottu pystymmiksi ja vastaavasti pystyt alaetuhampaani ovat kallistuneet eteenpäin? Mielestäni kyllä aika ällistyttävää, koska ennen oikomista hyp:ni oli luokkaa 7 mm, nyt 3-4 mm.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Rautatilanteen päivitystä

Kävin viimeksi oikojalla 9.5. Mitään radikaaleja muutoksia ei tehty, samoilla kaarilla jatketaan. Alakaarella on yksi itsepäinen hammas, joka on vielä hieman kiertynyt, joten sen braketti kiinnitettiin uudelleen parempaan asentoon. Samalla sen reunoja hieman hiottiin, mutta en oikein usko sen mahtuvan kunnolla kääntymään rivistöön, ennen kuin alakaarelleni saadaan paremmin tilaa.

Alun perin etuhampaiden välissä ollutta rakoa on kavenneltu "kahdeksikkolenkillä", jota on nyt siirrelty etuhampaiden välistä kummankin puolen ykkös- ja kakkoshampaiden väliin aina siitä riippuen, kummalle puolelle on tullut isompi rako. Nyt kahdeksikkolenkki on jälleen etuhampaiden välissä ja rako etuhampaiden välissä on kutistunut lähes täysin umpeen. Vasemmalle ykkösen ja kakkosen väliin on sen sijaan tullut rakoa, joka oiotaan sitten taas vuorollaan umpeen. Näin ne hampaat pikku hiljaa tasoittuvat. Olisi kyllä kiva, jos jollain kaarella saisi kerralla hampaiden välit aivan tasaisiksi, mutta en valita, suurin piirtein ihmisen näköinenhän tässä alkaa jo olla. Ainakin viime vuoden kesään verrattuna :)

Hymy 14.5.2012

tiistai 8. toukokuuta 2012

Hieman pohdintaa leukaleikkausten psyykkisistä vaikutuksista

Olen monesti miettinyt, miksi juuri leukaoperaatiot ovat poikineet oheistuotteinaan liudan aiheeseen liittyviä keskustelupalstoja ja blogeja, joita ainakin englanniksi googlettamalla löytyy lukuisia. Päällimmäinen syy on varmaankin leukaleikkausten edellyttämä pitkä oikomishoito, minkä vuoksi leukaleikkaukseen meneminen ei ole ainoastaan yksittäinen leikkaus vaan usean vuoden pituinen projekti, johon tulee sitoutua. Toiseksi kasvojen alueeseen kohdistuva leikkaus on merkitykseltään täysin eri asia kuin vaikkapa umpilisäkkeen poisto. Ovathan kasvot merkittävin sosiaalinen "käyntikorttimme" ja tärkeä osa identiteettiämme. Mitä enemmän kasvot muuttuvat, sitä enemmän joutuu ihminen muuttamaan käsitystään itsestään ja muovaamaan uudelleen jo kerran omaksumaansa identiteettiä. Näistä syistä leukaleikkausten psyykkiset vaikutukset voivat olla hyvin moninaiset, joten potilaan psyykkisen tilan kartoitus on leukaleikkausta suunniteltaessa erityisen tärkeää.

Ihmisten välillä on suurta vaihtelua siinä, miten suuren merkityksen kukin ulkonäölleen antaa. Jollekin ulkonäkö on kaikki kaikessa, kun taas jonkun toisen elämässä on paljon merkittävämpiäkin asioita. Useimmille oman ulkonäön muutos lienee kuitenkin ainakin jossain määrin merkittävä asia. Tapauksesta riippuen ulkonäön muutos leukaoperaation yhteydessä voi olla vähäinen tai joskus hyvinkin huomattava. Tästä syystä on tärkeää informoida potilasta ulkonäön muutoksista, ja ainakin itselleni laadittiin "ennuste" siitä, miltä profiilini leikkauksen jälkeen tulee näyttämään. Lienee hyvin yleistä, että leikkauksen jälkeen oma naama voi tuntua vieraalta ainakin jonkin aikaa, kunnes muutokseen lopulta tottuu. Useimmiten leukojen siirtoleikkausten koetaan kuitenkin muuttavan ulkonäköä positiiviseen suuntaan, sillä tasapainoinen purenta ja harmoninen profiili, jota ortognaattinen kirurgia purennan korjaamisen ohella tavoittelee, koetaan fyysisesti viehättäväksi. Pikaisella haulla löysin kaksi tutkimusta, joissa 87-89 % potilaista raportoi olevansa tyytyväisiä leukaleikkauksen esteettiseen lopputulokseen. Yleisesti ottaen leukaleikkauksen koettiin pitkällä aikavälillä kohentaneen itseluottamusta ja parantaneen sosiaalista kanssakäymistä.

On tunnettu fakta, että ahdistuksen ja masennuksen tunteet jonkin aikaa leikkauksen jälkeen ovat täysin normaaleja. Voisi sanoa, että ne lähestulkoon kuuluvat asiaan. En onnistunut löytämään minkäänlaista tilastotietoa siitä, onko leukaoperaation läpikäyneillä enemmän psyykkistä oireilua kuin muulla väestöllä. On kuitenkin itsestään selvää, että leikkauksen jälkeinen heikko olotila, turvotus ja särky vaikuttavat myös psyykkiseen vointiin. Monet kokevat helpottavaksi tekijäksi tiedon siitä, että kurjuus johtuu leikkauksesta ja on olotilana vain väliaikainen. Kivulla on tunnetusti emotionaalinen komponentti, mistä syystä pelko ja ahdistus lisäävät kivun epämiellyttävyyttä. Näin ollen tarkka tieto kivun aiheuttajasta vähentää myös huomattavasti sen aiheuttamaa ahdistusta. Toisinaan alaleuan sagittal split -osteotomia voi hermovaurion seurauksena aiheuttaa kiputilan, jonka sinänsä voisi kuvitella voivan johtaa masennusoireiluun. Tämä on kuitenkin hyvin harvinaista, sillä hermovaurion ilmaantuvuus leikkauksen yhteydessä on aineistosta riippuen noin 1,3-18 %, ja vain pieni osa näistä johtaa kiputilaan. Oma kirurgini arvioi, että kiputila kehittyy noin yhdelle kolmestasadasta leikatusta potilaasta, joten kovin todennäköistä se ei ole.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Oikomista ja leikkausaikataulun pohdintaa

Vierailin tiistaina 10.4. taas pitkästä aikaa TYKS:n suusairauksien poliklinikalla. Mitään erityistä ei nyt tehty, kaaretkin pysyivät samoina. Niitä ainoastaan aktivoitiin kumilenkit vaihtamalla. Lisäksi uusi oikojahammaslääkärini halusi ottaa purennastani uudet kuvat. Hän totesi hampaistoni keskilinjan olevan millimetrin verran vasemmalla, joten edelliskerralla etuhampaiden väliin asennettu kahdeksikkolenkki siirrettiin oikean ykkös- ja kakkoshampaan väliin ja lisäksi oikealle puolelle laitettiin voimaketju.

Keskustelimme lisäksi leikkausaikataulusta. Oikominen on edennyt sen verran mukavasti, että tähtäimessä olisi nyt leikkauskaaret syksyllä ja molempien leukojen siirtoleikkaus tämän vuoden joulukuussa. Minulla on sen verran paljon pakollista opiskelua, että muuten kuin joulu- tai kesälomalla minulla ei olisi minkäänlaista mahdollisuutta olla neljää viikkoa pois. Toivon kovasti, että tämä aikataulu onnistuisi, sillä lääkärin sijaisuus kuulostaa ainakin minun korvaani hieman paremmalta ensi vuoden kesän ohjelmalta kuin neljän viikon sairausloma. Kinkkujen ym. jouluruokien väliin jääminen sen sijaan ei minua harmita, sillä olen kasvissyöjä satunnaisia kala-aterioita lukuun ottamatta, kinkkuun en ole koskenut viiteen vuoteen. Toivokaamme siis, että tänä vuonna saisin joululahjaksi uuden purennan!

lauantai 25. helmikuuta 2012

SARPE, siis mikä?

Nyt kun omasta SARPE-leikkauksestani tulee muutaman päivän päästä kuluneeksi yhdeksän kuukautta (tiedän, vuosi olisi paljon raflaavampi, mutta kun ei malta odottaa), lienee sopiva aika tehdä yhteenvetoa leikkaukseen ja yläleuan levitykseen liittyvistä kysymyksistä. Tsek myös aiempi SARPE-postaukseni täältä!

Mikä?

Joskus oikomishoito vaatii aluksi yläleuan nopean kirurgisavusteisen levityksen (surgically assisted rapid palatal expansion, SARPE). Ensin oikojahammaslääkäri valmistaa poskihampaisiin renkailla kiinnitettävän oikomiskojeen, jota levitetään kitalaessa olevan osan ruuvista. Tämän jälkeen suu- ja leukakirurgi tekee nukutuksessa tehtävässä leikkauksessa ns. Le Fort I -osteotomialinjan mukaiset sahaukset yläleukaan ja lisäksi halkaisee yläleuan etuhampaiden välistä keskeltä kahtia. Näin potilas pystyy itse levittämään yläleukaa kiertämällä saamaansa "avainta" suulaessa olevan kojeen ruuvissa.

Miksi?

Liian kapean yläleuan aiheuttaman niin sanotun ristipurennan hoitamiseksi. Ristipurennassa ylähampaat purevat alahampaiden sisäpuolelle hampaita yhteen purtaessa, kun niiden normaalisti kuuluisi purra alahampaiden ulkopuolelle.

Ennen leikkausta

Miltä se tuntuu?

Leikkauskivut vaihtelevat yksilöllisesti, mutta omalla kohdallani sellaisia ei juuri ollut. Heräämössä leikkauksen jälkeen yläleukaa hieman särki, mikä meni särkylääkkeillä ohitse. Sen jälkeen kipua ei tuntunut ollenkaan. Söin leikkauksen jälkeen ibuprofeenia (Burana) ja parasetamolia (Panadol) noin yhdestä kahteen viikkoa leikkauksesta, vaikkei varsinaista kipua ollutkaan. Itseäni vaivasi eniten leikkauksen jälkeen noin viikon verran tuntunut epämiellyttävä paine poskionteloissa, ne kun olivat leikkauksen jäljiltä täynnä nestettä. Sekin meni kuitenkin nopeasti ohi.

Kauanko toipuminen kestää?

Se on yksilöllistä, mutta itse olin melko hyvävointinen heti leikkauksen jälkeen, pahoinvointia tms. ei ollut ollenkaan. Puhumaan pystyin melko normaalisti välittömästi leikkauksesta herättyäni. Pääsin pois sairaalasta seuraavana päivänä, jolloin vointini oli jo kasvojen turvotusta lukuun ottamatta melko normaali. Turvotusta jatkui kaikkiaan muutaman viikon. Yleisvointini oli oikeastaan heti leikkauksen jälkeisestä päivästä lähtien melko hyvä. Kuntoilemaankin uskalsi lähteä kolmisen viikon kuluttua leikkauksesta, tosin aluksi yläleuka hieman aristi tärähdyksiä esim. juostessa tai hyppiessä. Nestemäistä ruokaa piti syödä kahden viikon ajan, pehmeää ruokaa neljän viikon ajan.

Vaikuttiko leikkaus kasvojen tuntoon?

Heti leikkauksen jälkeen koko naama ylähuulesta silmien alapuolelle tuntui puutuneelta yläleuassa kulkevan tuntohermon venytyksestä johtuen. Puutumisen tunne kesti leikkauksen jälkeen muutaman viikon, mikä jälkeen kasvojen tunto palautui täysin normaaliksi. Myös kitalaki ja yläleuan ikenet olivat leikkauksen jälkeen tunnottomat. Kitalakeen tunto palasi muutaman kuukauden sisällä, yläleuan ikenet olivat tunnottomat pidempään, mutta nyt melkein 9 kk kuluttua leikkauksesta niidenkin tunto on palautunut. Kitalaen ja yläleuan ikenien tuntoaistimus tosin tuntuu hieman erilaiselta kuin ennen leikkausta.

Kitalakirauta

Miten "kitalakirauta" vaikuttaa elämään?

Aluksi sen kanssa on hankala puhua ja nielaista, mutta nopeasti siihen tottuu. Levityksen jälkeen kitalakeen tulee enemmän tilaa, minkä huomasin helpottavan puhumista suuresti. Lisäksi se kerää sylkeä, mikä osaltaan hankaloittaa artikulointia. Kaikenlainen ruoka tarttuu siihen kiinni, mutta veden purskuttelulla ja hammastikuilla pärjää pitkälle. Metallinpaljastimet eivät sitä havaitse, joten lentokenttien turvatarkastuksissa tms. ei pitäisi olla ongelmia.

Oliko "avaimen" kääntäminen vaikeaa?

Aluksi sen kanssa oli hieman ihmettelyä, vaikka oikoja näyttikin avaimen toimintaperiaatteen minulle jo ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeenkin sen vielä kirurgilta varmistin. Etuhampaiden väliin alkoi kuitenkin muodostua toivotulla tavalla rakoa, vaikka en aluksi aivan varma kääntötavasta ollutkaan. Alla olevassa kuvassa avaimen kääntö on parhaillaan käynnissä. Avain siis työnnetään kojeessa olevaan reikään kuvassa esitetyllä tavalla ja sen vartta käännetään tuosta asennosta vipuvarren tavoin niin paljon ylös kuin mahdollista. Ja sitten vielä tiedoksi, etten oikeasti ole tuollainen töpselikärsäinen pikku porsas, vaan vaikutelma johtuu turvotuksesta.


Kuinka kauan kitalakirautaa joutuu pitämään?

Itselleni yläleuan levitysleikkaus tehtiin kesäkuun 1. päivänä, ja kitalakirauta laitettiin paikoilleen noin viikkoa ennen sitä. Sen annettiin olla kitalaessani marraskuun 10. päivään saakka eli yhteensä 5 kk ajan. Tämän jälkeen sen tilalle laitettiin sirompi kitalaen poikki kulkeva retentiolanka.

Oliko leikkauksesta jotain haittaa?

Olin onnekas ja vältyin verenvuodolta, tulehduksilta ja muilta komplikaatioilta. Nykyisin ei tosin tulehduksia suuremmin pääse tulemaan, sillä leikkauksen yhteydessä annetaan järjestään antibioottihoito ja ohjeistetaan purskuttelemaan suuta desinfektioaineella kahden viikon ajan. Yksi SARPE-leikkauksen mahdollinen komplikaatio on niin sanotun oronasaalisen fistelin kehittyminen, eli kitalakeen tulee aukko, joka johtaa nenän puolelle. Itselläni tuli kitalakeen jossain vaiheessa kesällä pieni "nappula", jonka oikojani arveli olevan tällainen fisteli. En kuitenkaan tiedä, ulottuuko se nenään asti, eikä siitä ole ollut muuta haittaa kuin kitalaessa tuntuva hyvin pieni kohouma. Suuremmat fistelit pystytään kuitenkin tarvittaessa sulkemaan kirurgisesti, jos ne haittaavat potilasta. Jonkinasteista sosiaalista haittaa saattoi lisäksi aiheutua kuusimillisestä raosta etuhampaiden välissä, mutta ainakaan itseäni sekään ei suuremmin haitannut. Lisäksi rako alkoi itsellään umpeutua noin kuukauden kuluttua leikkauksesta.

Iloinen potilas!

Oletko tyytyväinen lopputulokseen?

Yläleukani ja hymyni ovat todella paljon leveämmät, mihin olen erittäin tyytyväinen aikaisempaan kapeaan yläleukaani verrattuna. Kitalaessa on valtavasti enemmän tilaa kielelle, joten sitä ei tarvitse enää lepuuttaa hampaiden välissä niin kuin aikaisemmin. Purenta sen sijaan huononi yläleuan levityksen myötä, mutta minulle seuraavaksi tehtävän ylä- ja alaleuan siirron jälkeen se tulee olemaan parempi kuin mitä se ilman yläleuan levitystä olisi voinut olla. Mitään pysyvää haittaa en leikkauksesta kokenut, päinvastoin se meni sujuvammin kuin uskalsinkaan odottaa, ja menisin koska tahansa uudelleen leikkaukseen.

Jos tulee mieleen kysymyksiä, joita tässä yhteenvedossa ei ole käsitelty, minuun sopii ottaa rohkeasti yhteyttä, niin yritän vastata parhaan tietoni ja taitoni mukaan.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Etu(hammas)veto

Tänään olikin taas kaartenvaihtopäivä! Yläkaarelle tuli ilmeisesti melko samanlainen kaari kuin ennenkin, sen sijaan alakaarelle vaihdettiin vahvempi kaari, jonka pitäisi kallistaa hampaita voimakkaammin ja siten vähentää ahtautta alahammaskaarella. Jos tämäkään kaari ei riitä väljentämään alahammaskaartani riittävästi, joudutaan turvautumaan stripsaukseen, joka ymmärtääkseni tarkoittaa ahtauden vähentämistä hampaiden reunoja kevyesti hiomalla. Korjatkaa, jos olen väärässä. Tehokkaalta kaari ainakin tuntuu, sillä hampaat tulivat hieman kipeiksi jo aamulla. Pystyin kuitenkin onneksi kohtalaisen hyvin syömään, ja kipu on iltaa kohti lähinnä vähentynyt.

Lisäksi kuten viime postauksessa uumoilin, etuhampaideni väliin laitettiin nyt lenkki, jonka on tarkoitus vihdoin vetää hammasrakoni umpeen. Ajattelin sen tapahtuvan muun oikomisen tavoin vähitellen viikkojen kuluessa, mutta illalla kun katsoin peiliin, rako oli jo mennyt näin paljon umpeen!


Sain lisäksi tänään kaariini kauniin keväiset kumilenkit kaikissa sateenkaaren väreissä. Hammashoitaja laittoi ilmeisesti sekaisin kaikkia värejä, jotka olivat saatavilla. Tulos on melkoisen vinkeä. Kuvassa näkyy myös väritön kahdeksikon mallinen lenkki etuhampaideni välillä. Uskokaa tai älkää, vielä aamulla hammasrako oli samanlainen noin kolmemillinen kuin aiemman postauksen 4.2. otetussa purentakuvassa! Eiköhän tästä vielä kaunis hymy saada, joskus.

lauantai 11. helmikuuta 2012

"Uudet" hampaat

Hieman aikaa on taas vierähtänyt viime postauksesta, hampaistoni tilanne on nimittäin pysynyt melko lailla stabiilina. Tai niin olen luullut, kunnes vertasin kuvia hampaista ja totesin, että muutosta on kyllä tapahtunut, vain niin hitaasti, ettei sitä ole oikeastaan peiliin katsellessa edes huomannut. Mutta kyllähän näissä kuvissa tasoittumista ihan selvästi huomaa.

Käväisin 11. tammikuuta oikojahammaslääkärilläni, joka vaihtoi kaaret ja kumilenkit (tässä tulos, kun kehotin laittamaan "ihan minkä väriset kumilenkit vaan") sekä tasoitti etuhampaideni kulumat ihan tavallisilla paikoilla. Kyseessä on vain väliaikainen fiksaus oionnan helpottamiseksi, mutta itse olen uusiin etuhampaisiini älyttömän tyytyväinen. Koko homman lopuksi kuluneet etuhampaat korvattaneen laminaateilla tai kruunuilla. Etuhampaiden väliin jäänyttä rakoa ei ole vielä oiottu kokonaan umpeen, mutta hassua kyllä, olen siihen jo niin tottunut, ettei minulla ole minkäänlaista kiirettä päästä siitä eroon.

Oikojahammaslääkärini kertoi, että seuraava käyntini 22.2. on samalla viimeinen hänen luonaan, sillä hänen erikoistumisensa päättyy, ja minut siirretään joko hänen seuraajalleen tai ohjaajalleen. Hienoisella jännityksellä odotan, kenen hoitoon seuraavaksi päädyn. Tähän mennessä minua on hoitanut kaksi erikoistuvaa hammaslääkäriä, ja veikkaan tämän koko ruljanssin aikana oikojani vielä ehtivän vaihtua muutaman kerran. Toistaiseksi minulla ei ole ollut kenestäkään erikoistuvasta hammaslääkäristä ainuttakaan valituksen sanaa, enkä kyllä usko jatkossakaan olevan.