Hyvästi, raudat!

Tänään, 5.6.2013, on (toivottavasti!) raudattoman loppuelämäni ensimmäinen päivä.

En muista, koska viimeksi olisin kokenut samanlaisen iloisen jälleennäkemisen kuin tänään nähdessäni hampaani ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen. Kiinteät kojeet (kaaret, braketit, renkaat, kaikki!) poistettiin, minkä jälkeen suuhygienisti rapsutteli viimeiset sementit ja muut ylimääräiset pois hampaistani ja vielä puhdisti ne. En muistanutkaan, että minulla oli sen kaiken metallin alla ihan esittelykelpoiset leegot. Muutama vanha, värjäytynyt paikka kojeiden alta paljastui muistuttamaan entisistä ajoista, mutta vaihdatan ne, kunhan saan aikaiseksi. Suuhygienisti kehotti varaamaan ajan omalle hammaslääkärille ihan tavalliseen hammastarkastukseen. En edes muista, koska viimeksi olisin sellaisessa käynyt. Ihan uskomatonta.

Irvistyshymy. Tsekatkaa tämä täydellinen purenta!

Perjantaina raahaan luuni jälleen suupoliklinikalle, jolloin saan retentiolangan sekä prässikiskon, jonkinlaisen läpinäkyvän akryylilevyn, ylläpitämään mahtavaa purentaani. Hampaisto palautuisi muuten entiseen kauheaan malliinsa ennen pitkää. Yleensä retentiolangat ja muut härpäkkeet tulisi laittaa seuraavana päivänä kojeiden poistosta, mutta tällä kertaa aikoja ei valitettavasti ollut mahdollista saada peräkkäisille päiville. Nyt siis sormet ja varpaat ristiin, etteivät hampaani tällä välin ehtisi palautua juurikaan. Ainakaan oikoja ei tuntunut olevan asiasta huolissaan. Haluaisin vain nyt suojella tätä upeaa uutta purentaani parhaani mukaan. Tuttavuutemme on ollut lyhyt, mutta sitäkin onnellisempi.

Kyllä nyt riemu repesi ihan tällaiseen kunnon virnistykseen asti. Tämän jälkeen minua ei sitten juuri suu kiinni enää näekään. Hymylihakset kramppaavat jo valmiiksi.

Ja nyt sitten vain kaupungille hymyilemään vastaantulijoille ja nauttimaan raudattomasta loppuelämästä. Aurinko paistaa ja Vilmalla on hampaat, jeee! Tämän monimutkaisempaan ajatteluun en nyt tässä onnen huumassani pysty, so long!